sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

KAKSI ENSIMMÄISTÄ TYÖSSÄOPPIMISVIIKKOA FINLAYSONILLA

Kaksi viikkoo työharjoittelussa on jo ohi. Aika menee niin nopeasti. Työpäivän jälkeen oon usein ollut todella väsynyt, enkä oo jaksanut tehdä mitään (enkä todellakaan oo miettinyt tätä blogia). Onneks sain olla kaksi viikkoa kaverin nurkissa. Seuraavat viikot matkustan Salosta Turkuun. Seuraavaks kerron, että mitä olen tehnyt tämän kahden viikon aikana! 
 

Kolme ensimmäistä kuvaa ovat mun tekemää esillepanoa Cocktail kuosista.

Eli olen töissä Finlayson myymälässä Turussa, mikä sijaitsee keskustassa Eerikinkadulla. 

Parina ekana päivänä käytiin pääosin kohta kohdalta läpi Finlaysonin omaa harjoittelijoiden perehdysohjelmaa eli heidän tapaa toimia. Olen ollut asiakaspalvelu hommissa, tehnyt esillepanoa myymälään sisään sekä näyteikkunoihin, ottanut vastaan uusia tuotteita (katsonut että kaikkia on oikea määrä, vienyt varastoon), hinnoitellut, ollut apuna asiakasillassa (pääosin kerroin tuotteista, autoin asiakkaita, pakkasin tuotteita), oppinut leikkaamaan kangasta ja hinnoitellut sitä, ottanut vastaan nettikauppatilauksia (tarkistin tuotteiden oikean määrän, laitoin pusseihin, nimilaput(pvm), vienyt varastoon sekä viesti tilaajalle että tuote on saapunut myymälään ja sitä saa tulla hakemaan) ja olen opetellut paketoimista(kyllä, en osaa paketoida tai siis nyt osaan!!) Tätä kaikkea siis viimeisenä kahtena viikkona. Tykkään tykkään!!









 Myymälä on todella iso joten siellä riittää hommaa koko ajan! Olen näköjään unohtanu kuvata alakerran kokonaan, siellä on siis tehtaanmyymälä.


 Ylhäällä kuvassa näkyy tekemäni näyteikkuna!!! tosin sisältä päin, koska aina on paistanut aurinko, enkä oo saanut hyvää kuvaa ulkopuolelta.
 Ylhäällä kuvassa näkyy toinen tekemäni näyteikkuna!!



Kuten sanoin, että työpäivien jälkeen usein olen aivan poikki niin aina ei oo jaksanut tehdä itse ruokaa... Ei haittaa mua ollenkaan...
Ylhäällä kuvassa näkyy esillepanoani Elefantti kuosista!
Tosiaan on ollut ihan mahtavaa miten vapaat kädet mulla on joka päivä töissä. Olen oppinut sata uutta asiaa enkä jaksa oottaa tulevia viikkoja ja mitä kaikkea ne sisältää!

1 kommentti:

  1. Oi kun kuulostaa ja näyttää kivalta!! Pakko tulla moikkaamaan joku päivä! :))

    VastaaPoista